Haluatko sinä olla lääkäriin pääsyn hoitojonossa kaksi viikkoa vai kolmen kuukautta? Haluatko kouluihin turvalliset ja tasapuoliset olosuhteet kaikille oppilaille ja henkilökunnalle? Haluatko linja-auton kulkevan kotiisi kolme kertaa tunnissa vai kerran tunnissa?
Tietysti jokainen haluaa lääkäriin mieluummin kahdessa viikossa kuin kolmessa kuukaudessa. Jostain syystä olemme äänestäneet maan hallitukseen ne ihmiset, joille kolme kuukautta on parempi vaihtoehto. Jostain syystä olemme äänestäneet maan hallitukseen ne ihmiset, joille köyhien asiat ovat toisarvoisia, heitä kiinnostaa enemmän bisneksen teko ja rikkaiden rikastuminen. Tämä on kovaa tekstiä, mutta ihan totta Suomessa vuonna 2025. Valtuustoissa päätetään ihan arkipäivään vaikuttavista asioista. Siksi on tärkeää, ketä aikoo äänestää. Tätä kannattaa miettiä ihan oikeasti, ennen kun astelee äänestyskoppiin.
Kunta- ja aluevaaleissa valitaan valtuustoihin uudet ihmiset. Nämä tulevat valtuutetut ovat paljon vartioina ja heidän tehtävänänsä on huolehtia palveluista kunnissa ja hyvinvointialueilla. Jos kannatat yhteisvastuuta, tasa-arvoa ja reiluutta päätöksenteossa on valintasi sosialidemokraatit. Meille jokainen on yhtä tärkeä! Olipa rahapussisi sitten paksu tai ohut, olipa seksuaalinen suuntautumisesi mikä tahansa ja olipa ihonvärisi minkävärinen vaan. Palveluiden tulee olla kaikille samat.
Kaiken voi tehdä reilummin on sosialidemokraattien vaalislogan. Se on erinomainen kannanotto nykyistä maailmanmenoa kohtaan. Maailma ei ole reilu kaikille nyt ja tähän tarvitaan muutos, johon meillä on avaimet. Voit osallistua mielenosoituksiin, voit kirjoittaa nimesi adressiin ja voit kiukutella Facebookin puskaradiossa, mutta päätökset tehdään valtuustoissa. Jos haluat reilumpaa politiikkaa ja oikeudenmukaisia päätöksiä, äänestä.
Jussi Maasola
Puoluevaltuuston jäsen
Kunta- ja aluevaaliehdokas